perjantai 24. marraskuuta 2017

Be fast or be last

Osa 3. Ei sitten mitään ylilyöntejä. Eihän? Eipä.


Torstaina Amateur Tourin ensimmäinen luokka starttasi klo 8, eli kukonlaulun aikaan olimme jo jäähallin käsihevosalueella puhaltelemassa jännitystä huuruisen pakastavaan aamuun. Edellisenä päivänä ne hieman hukassa olevan näköiset ja epävarmat kilpailijat marssivat nyt valkoisissa housuissaan pystypäin, tietäen tasan tarkkaan minne tulisi liikkua ja milloin. Ylipäätään tunnelma oli käsinkosketeltavan päättäväinen ja aikaluokan siintäessä edessä, niin pienet kuin suuretkin olivat lähdössä radalle tositoimiin. Aamuöisen Ruskeasuolta jäähallille kulkeneen leppoisan metsälenkin perusteella totesin ponin omaavan sen verran käytöstapoja, että uskalsin jättää sen turvallisin mielin hoitajan hoteisiin. Lähdimme kiireenvilkkaa lyhyen aikataulukertauksen jälkeen Saiman kanssa yhdessä kävelemään rataa, jota olimme jo edellisenä iltana whatsappin kautta juonineet, eivätkä hulluimmatkaan ideat tuntuneet täydellisellä pohjalla tallatessa mahdottomilta. Nyt kilpailtaisiin voitosta!


A2.0 - kun vain vauhti ratkaisee

Kaksi kaksijalkaista hurjapäätä ja yksi nelikoipinen vauhtihirmu ovat lyömätön trio, jonka kesken päätimme yksissä tuumin lähteä ihan oikeasti ratsastamaan aikaa. Muutama ekstralyhyt tie käväisi mielessä, mutta sovimme reittiratkaisujen lopullisten päätösten tulevan vasta sitten, kun pohja-aika oli suurinpiirtein selvillä. Potentiaalisista puomeista tai mahdollisista hirvitysjohteista ei edes keskusteltu - niitä tulee jos on tullakseen! Lähtölistat perinteisesti kääntyivät toisinpäin kakkospäivänä, joten tällä kertaa emme olleet ensimmäisten joukossa ja jes - ehdimme jopa verryttelyyn!

Poikkeuksetta ja kisakorkeudesta huolimatta meidän esteverryttelyn ensimmäinen hyppy tapahtuu aina ristikon tai matalan pystyn yli. Ihan aina. Toisinaan joku saapuu mussuttamaan hetkellisestä korkeuden madalluksesta, mutta yleensä muutkin verryttelijät hyppäävät mielellään maahankaivettua suurempien rakennelmien pohjalle. Itselleni on aina erityisen tärkeää, että ponilla on hyvä ja luottavainen mieli siitä sekunnista asti, kun kisa-aamuna tulen tervehtimään sitä karsinaan sokeripalan kera tai kun päivän ensimmäisen puominylityksen aika koittaa. Siitä ei tingitä ja mokoma lienee myös muutaman poikittaisen sanan kuuntelemisen arvoista.

 Koska jos onnellinen poni..
..niin myös onnellinen omistaja!

Tällä kertaa olimme tarkkana ajoitusten suhteen ja hyökkäsimme verryttelymaneesiin sillä sekunnilla kun se vain oli mahdollista. Poni oli jälleen kävelytetty perusteellisesti pohjalle, joka heti selkäännousukamppailun jälkeen mahdollisti reippaamman tahdin muutaman käyntiaskeleen jälkeen. Aikaratsastuksen A ja O on mielestäni innokas ja notkea poni. Näiden toivottujen elementtien korostamiseen pyrimme siis myös verryttelyssä. Ravikeventelyn jälkeen nousi laukka, jonka säätelyyn käytettiin valtaosa ajasta. Pitkillä sivuilla reippaammin ja lyhyillä kiinni, jonka jälkeen repeat. Edellämainitulla kuumentelutaktiikalla poni alkoi itse älytä, ettei tänään tarvitse himmailla - ainakaan kaarteissa, joissa sen laukka tuppaa helposti löystymään erityisesti kun puomeja aletaan nostella metriin tai sen yli. Laukan alkaessa työntää myös takaa, Vantulla on tapana muuttua melko vahvaksi ja itseriittoiseksi, jota sitten tasoitellaan avotaivutuksella ravissa. Jäähallin verryttelyalueen ollessa hämmästyttävän väljä, oli mahdollista työstää ponia ihan oikeasti ennen varsinaisia hyppyjä. Tyytyväisestä taivuttelupärinästä voidaan helposti päätellä milloin poni on valmis suuntaamaan esteille. Pienen jäähdyttelykävelyn ja satulavyön kireyden tarkistuksen jälkeen kohdistettiin huomio itse asiaan. Muutaman miniristikon jälkeen puomit kohosivat kilpailukorkeudelle ja pyysin Saimaa tulemaan niin suoraan, kuin hieman vinostikin esteelle. Jos tavoitteena on voitto tai ainakin kärkikahinat, verryttelyssä kannattaa tuoda ratsu myös muutaman kerran normaalia lyhyemmällä tiellä esteelle - kunhan et matkalla keilaa esteiden välissä päivystäviä huoltojoukkoja.

"Ja valmistautuu Alitalo!"

Alitalo on valmis
..jonka jälkeen hauskanpito saa alkaa!

Oppikirjamaisen onnistuneen lämmittelyn jälkeen poni imi korvat tötteröllä viimeiselle okserille, jonka jälkeen Alitaloa sopivasti jo kuulutettiinkin tuubiin - se oli sitten menoa. Taisin matkan varrella kysäistä "jännittääkö?", mutta muuten koko jengi hiljeni täysin. On tärkeää keskittyä, vaikka sitten siihen, etten pyörry katsomon puolella tai kehnolla tuurilla jo ponia taluttaessani. Edellinen ratsukko täräytti jälleen ilmoille tuplanollaradan popit, mutta Vanttu ei ollut niistä enää millänsäkään. "Ison maailman meininkiä"-kommentti oli selkeästi löytänyt tiensä atleetikon tuuheiden korvakäytävien kautta ymmärrykseen. Totinen poni ja totinen tyttö tuupattiin jälleen kahdestaan areenalle, eikä pillin vihellyksen jälkeen niitä olisi meinannut saada sieltä enää pois. Niin mahtavasti lennokki-Twist liiteli pitkillä, mutta sitäkin vauhdikkaammilla teillä esteiden yli maaliin. Yksi painajaismainen loikka sarjalle pääsi kehkeytymään ja voisin vannoa että sen viisimetrisen loikan aikana koko katsomo hiljeni odottaen rysähdystä viimeistään sarjan b-osalle, mutta eipä mitään - rehdit rimppakintut löysivät kuin löysivätkin sopivat paikat ja takuuvarmasta kauhunäytelmästä selvittiin tyylikkäästi jo katse lukittuna seuraavaan esteeseen.

"Pieni" arviointivirhe ponilta, mutta se toisinaan sallittakoon. (c) Rosa Roth

No scope no hope. Ilman tuota seiniä latomalla vahvaksi kasvanutta takapäätä tämä pomppu olisi voinut päättyä melkoiseen kaaokseen.
 ..mutta nou hätä! Se minkä Vanilla sössii, sen se myös seivaa!

 Ja niin matka jatkuu!

Ykköstilalle tässä vaiheeessa! 

Maalilinjan ylityksen jälkeen omat silmäni täyttyivät vedestä ja itkeä vollottaen kirmasin heittämään villaloimen ponin niskaan. "Te voititte? Voititteko te?" "Siis noi voitti!"-huudahduksia alkoi kuulua joka suunnasta, mutta Alitalon neiti se vaan murahti cooliin tyyliinsä jotain siitä, että ratsukoita oli vielä muutama jäljellä, katsotaan nyt. Arvatenkin silti, jos johtoaikaan eroa oli kaksi kokonaista sekuntia, ei kakkossija vaikuttanut turhan todennäköiseltä vaihtoehdolta. Ja niinhän ne sitten voittivat, kuten ympärillä oltiin povattu! Voittoruusuke sujahti radasta kuumenneen ponin rintaremmimartingaalin rinkulaan, sillä suitsiin sitä oli aivan turha toivo alkaa ruuvaamaan. Sama tunne tulisi siitä, kun yrittäisit asettaa joulukuusen latvaan tähteä, mutta samalla kohteena oleva havupuu haluaisi juosta pakoon ja samalla hieman satuttaa koristelijaansa. Martsa tai saappaanvarsi on aina turvallinen ratkaisu, jos meno meinaa äityä villiksi.

..ja lopuksi hienosti luokan voittoon kovassa seurassa!



"Miksi tuo mies pitää nenästäni kiinni?"

Sain kunnian taluttaa ratsukon vielä kerran tuubista sisälle palkintojenjakoon ja ai että kuinka ylpeänä poni rivin kärjessä seisoi. Ulkona otetuista lähdöistä ei ollut tietoakaan, kun oman arvonsa tunteva tamma mittaili katseellaan tuomaristoa. Ansaitusti vauhdikkaan kunniakierroksen jälkeen edellisen päivän kaava toistui ja lähdin jalkapelillä epäuskoisen tyrmistyneenä, mutta ylpeydestä halkeamaisillani hoippumaan metsän läpi Ruskeasuon mäelle.

Onnitteluita alkoi sadella tasaiseen tahtiin instagramiin ja lukuisat mahtavat seuraajat olivat jännittäneet ratsukon etenemistä radalla joko havenin livestä tai paikan päällä. Sanat eivät oikein riitä kuvailemaan sitä fiilistä, kun purettiin ponia varusteista ja päähän alkoi todella upota, ettei tämä nyt ihan hukkareissu tainnut ollakaan. Miljoonan sokeripalan, huolellisen kylmäyksen ja ainakin kolmentoista kuolemaa uhmaavan turpasuukon jälkeen poni pääsi taas tarhailemaan ja kiiruhdimme hallille kannustamaan tuttuja radalla. Amateur tourin taitavat ratsukot viilettivät yksi toistaan vinhempaa vauhtia maaliin - toisilla riskien ottaminen kannatti ja toisilla finaalin maali jäi ensi vuoden tavoitteeksi, mutta niin se vain on pelin henki. Ratsastus, erityisesti esteratsastus on siitä mahtava laji, että tänään saatat olla kaikista nopein tai tyylipuhtain, mutta seuraavana päivänä ratsusi jää pomppimaan nurkkaan tai laukka ei riitä siihen tiukimpaan käännökseen, jonka piti olla aivan helppo nakki. Sellaista se vain on ja juuri siksi siinä on oma hohtonsa, jota en ainakaan itse ole vielä muista lajeista löytänyt. Ratsastaja voi tehdä kyydissä paljon, mutta loppujen lopuksi se alla myhäilevä lihaskimppu täynnä omia mielipiteitä on se, joka viime hetkellä tekee päätöksen oletteko radan päätteeksi kunniakierroksella vai kotimatkalla.

Sisälsihän voittorata toki kauhusarjan lisäksi myös hillittyjä ja hallittuja hyppyjä. Voisin vain tuijotella näitä ponin keskittymisilmeitä vaikka kuinka kauan!

Junior Tourin startatessa, juuri kun olimme pähkäilleet millä perusteilla Top 10-ratsukot valittiinkaan, Saiman puhelin soi ja kansliasta tiedusteltiin oliko Vanilla Twistin pilotti kiinnostunut ottamaan osaa finaalien finaaliin, sillä hän oli sinne kvaalannut - Helsinki Horse Show Amateur Tour Top 10-mittelöön, jossa vastassa olivat parhaista parhaat! Vastaus ei tainnut jäädä ainakaan kymmenen metrin etäisyydellä oleville epäselväksi.

Se tunne kun kuvittelit Helsinki Horse Show´n päättyneen osaltasi makeaan finaalivoittoon, mutta saatkin kuulla pääseväsi ihailemaan söpöä poniasi vielä kerran screeniltä! Priceless!


Osa 4 jatkuu heti huomenna - stay tuned!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti