sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Amateur Tour 2017

Nyt kun ensimmäiset HIHS-liput on Instagramin puitteissa laitettu jakoon, onkin mainio hetki suunnata katseet kohti aihetta, jonka tiimoilta itse yhteistyötä Helsinki Horse Show'n kanssa teen.

Amateur Tour tuntuu herättävän laajalla skaalalla tunteita vuodesta toiseen. Miksi tuo sarjakilpailu sitten on niin kuuma peruna monelle kun sen olisi tarkoitus olla koko vuoden kestävä, määrätietoista treenaamista edellyttävä vakavasti otettava kauden päämäärä?

Saisikohan tällä paremmin tilaa jäähallin verryttelyssä?

"Sehän on vain pienille lapsille"
"Miks meette 90cm kun hyppäätte normaalisti isompaa?"
"Rahallahan sinne finaaliin pääsee suoraan"

Yllä olevia kommentteja on aika usea Amateur Touria kisannut tai sitä harkitseva varmasti kuunnellut korvat punaisena ja kenties niiden takia pähkäillyt myös onko osallistuminen kaiken sen kuittailun arvoista. Itsekin olen. Viime vuonna kvaaleja keräillessämme vastailin kulmienkohotteluihin puolustelevaan sävyyn, mutta ymmärrettyäni kateuskortin olevan niin vahvasti läsnä lähinnä hymyilen vinosti jos kuulen mutinaa.

Toivottavasti jäähallilla ei ole tuijottavaa sammakkoestettä

Tiedustelin Instagramissa taannoin kuka on otsikon sarjakilpailuun ottamassa osaa. Moni hieman nolostuneena vastasi hyppäävänsä tavallista tasoaan matalammassa kategoriassa kysyessäni paria aiheeseen liittyvää peruskysymystä. Yhtä lailla toki korkeuksista oltiin ylpeitä ja innoissaan, mutta silmään pistivät erityisesti nuo muutamat, jotka olivat ehkä hetken miettineet uskaltavatko edes vastata vähättelevän vastaanoton pelossa. Omasta mielestä hetkellinen rimanlaskupäätös on puhdasta viisautta, vaikka se närää kanssaharrastajien keskuudessa tuntuu herättävänkin. Jäähallin puitteethan kilpailupaikkana eroavat huomattavasti siitä kotiseuran valkoisten tolppajohteiden ja ainoana erikoisesteenä läsnäolollaan osallistujia kunnioittavan lankkuesteen tasosta. Jo hevosen ympärillä joka suunnasta taivaaseen saakka kohoava katsomo voi olla sen elämän jännittävin eli toisin sanoen järkyttävin näky, puhumattakaan selässä keventelevästä pilotista mummin kumminkin saavuttua hurraamaan suoritusta. Verryttelyssäkin vallitsee villihkö länsi ja lähtömerkkinä kajahtaa vanhan kunnon pillin sijaan summeri. Kannattaako tuossa tilanteessa sitten lähteä vielä ylittämään itsensä lisäksi esteitä tappiinsa nostetulla korkeudella? Toiset saavat kiksinsä ultimaattisista haasteista, mutta kaikki eivät. Esteratsastus saa olla myös kivaa ja vaivatonta, vai mitä? Ei aina tarvitse pyristellä oman mukavuusalueensa ylärajoilla ja tilaisuus ratsastaa tähtien kanssa on niin huikea, että siitä kannattaa myös muistaa nauttia.

Mitä sitten tulee väitteeseen, että Amateur Tour olisi kilpailu vain lapsille - höpsistä pussiin! Suomessa nimenomaan amatööri- eli harrastelijaratsastajia piisaa pilvin pimein ja kaikki nuo enemmän tai vähemmän kokeneet ratsastajat mahtuvat sarjakilpailun raamien sisälle. Eikö GP-tasolle tähtäämätön ratsastaja ikään katsomatta saisi tehdä tavoitteellisia asioita ja jos saa, niin missä sitten kulkee raja mitä se jokin on? Jos pankkitilin saldo, kiinnostus tai tunnit vuorokaudessa eivät kertakaikkiaan riitä sellaiseen treenimäärään tai ratsuun, jolla kilpailtaisiin niitä arvostelijoiden mielestä "oikeita HIHS-luokkia" - onko silloin tyydyttävä jännittämään vain katsomon puolella?

Tartun vielä vuosittain toistuvaan silmienpyörittelyyn urbaanista legendasta, jonka mukaan Amateur Tour-kvaalit ovat vain tekstiä paperilla ja finaaliin voidaan lasketella sopivalla eurotukolla tai järjestäjää miellyttävillä kasvonpiirteillä. Valitettavasti tämä ei mitenkään päin pidä paikkaansa. Viime vuonna meidän Ypäjän semifinaalin tuloksissa ei ollut hurraamista. Lauantaiaamuna poni kielsi ulos tyylikkäästi ja sunnuntaina ratsastaja tutustui hampaat edellä Opistohallin pohjaan juuri ennen uusinnan viimeistä estettä. Tunnelmat kotimatkalla eivät siis olleet kovinkaan korkealla, mutta pääsimme kuitenkin jäähallin finaaliin toisen perusradan puhtaalla tuloksella. Juuri ja juuri, mutta kuitenkin! Toisinaan mennään tuurilla, jos ei taidolla, mutta silmienräpsyttelyllä jatkoon ei olisi ollut mitään asiaa. Tunnen henkilökohtaisesti monta innokasta ratsukkoa jotka tänäänkin ratsastuskeskus Ainossa yrittivät kerätä kasaan viimeisiä tärkeitä puhtaita perusratoja Ypäjän semifinaaleja varten. Jos Jäähallin ovista sisälle noin vain kopsuteltaisiin, uskoisin että noiden ratsukkojen taustajoukot olisivat mielummin sunnuntainaamuna viideltä kääntäneet kylkeä peiton alla kuin tuskailleet kimon ponin maagisesti kylkeensä taikomaa keltaista länttiä.

"Pohjakosketuksen kautta finaaliin. Kirjaimellisti"

Loppuun vielä pieni sneak peek-kuva tulevan postauksen aiheeseen! ..mutta kuka on tämä suloinen poniratsukko?


1 kommentti:

  1. Onkohan mulla ihan silmät ristissä vai sulla väärän maneesin nimi tekstissä? Eikös Ilona maistele tb-kuvassa Ypäjähallin hiekkaa?

    VastaaPoista